Länsimainen demokratia kriisissä

Winston Churchillkin sen aikoinaan tiesi: demokratia on huonoin hallintomuoto, ellei lasketa niitä muotoja, joita on aiemmin jo historiassa kokeiltu. Tätä siteerausta ja sen johdannaisia kuulee usein käytettävän vaalien alla, mutta harvoin lausahduksella on ollut niin paljon todenperää modernissa yhteiskunnassa kuin tänä päivänä.

Käynnissä on yhteiskunnallinen kriisi, joka ei rajoitu pelkästään politiikkaan. Yhteiskunnan kaikki osa-alueen linkittyvät aina enemmän tai vähemmän poliittisiin päätöksiin, mutta tässä tapauksessa media on noussut suureen rooliin. Elämme aikoja, jolloin maailman vaikutusvaltaisin mies voi käytännössä diktaattorin lailla määrätä liittovaltion varoja omien katteettomien vaalilupaustensa täyttämiseksi. Kotimaassa kansanedustajat nälvivät toisillensa Twitterissä ja eduskuntavaaliehdokkaita pahoinpidellään toreilla ja metrolaitureilla.

Niin paljon kuin sananvapauden eteen tehdäänkin maailmalla pyytteetöntä työtä, jostain syystä vuonna 2019 eriäviä mielipiteitä ja asiallista debattia ei tunnuta sallivan juuri lainkaan. Mikä ihme meihin sivistysvaltion asukkaisiin on mennyt?

Valinnan- ja mielipiteenvapaus ei oikeuta hölmöilyyn

Media ja ihmisten mediakäyttäytyminen ovat tässä demokratian mullistuksessa keskeisessä osassa. Mitä laajemmin ihminen kuluttaa mediaa, sitä paremmin hän pystyy muodostamaan ilmiöistä omia päätelmiään ja analyysejään. Pulitzer-palkittu julkaisukaan pystyy harvoin käsittelemään yhdessä artikkelissa jutun niin peri pohjin, että se pystyisi ottamaan huomioon kaikki olennaisimmat näkökulmat ja vasta-argumentit.

Silti: ilman lähdekritiikkiä laajasta mediakentän selaamisesta on enemmän haittaa kuin hyötyä, sillä perusteettomat, joskus jopa täysin valheelliset väittämät hukkuvat nykypäivän informaatiotulvassa helposti faktojen sekaan. Syntyy väärinkäsitysten ja misinformaation vyyhtejä, joiden alkuperää ja motiiveja voi olla vaikeaa jälkikäteen selvittää.

Jokainen muodostakoot omat mielipiteensä, se suotakoot kaikille, vaikka se perustuisikin virheelliseen tietoon. Suomessa, kuten monissa muissakin länsimaissa, vallitsee sanan- ja mielipiteenvapaus, joka tarkoittaa sitä, että ketään ei saa vainota tai syrjiä lausuntojensa ja aatteidensa vuoksi. Nettitrollit ja aggressiiviset some-väittelijät nostavatkin sananvapauskortin pöytään varsin pian, jos heidän kärkkäitä mielipiteitään syytetään rasistisiksi tai väkivaltaan kannustaviksi.

Populismi tuottaa epäpäteviä poliitikkoja

Vastapuolen argumenttien äänekäs ja töykeä vaimentaminen vetoaa juuri siihen herkästi syttyvään kansanosaan, joka vaatii päättäjiltä nopeita ja rohkeita toimenpiteitä käytännössä asiassa kuin asiassa. Esimerkiksi perussuomalaisten “jytky” olisi jäänyt toteutumatta vuonna 2011, ellei silloin julkisuudessa olisi käyty suurta keskustelua maahanmuutosta. Persujen konservatiivinen maahanmuuttopolitiikka oli monelle ainoa järkevä ratkaisu alati lisääntyvään turvapaikanhakijoiden määrään ja maahanmuuton mukanaan tuomiin ongelmiin.

Juuri perussuomalaisia on syytetty usein populismista, mutta sittemmin puolueesta eronnut Timo Soini on esimerkillään “kasvattanut” monia mallikelpoisiakin poliitikkoja perussuomalaisten riveistä eduskuntaan. Populismi on joka tapauksessa edustuksellisen demokratian rutto, joka heikentää paitsi parlamenttien päätöksentekovalmiuksia, mutta myös poliitikkojen uskottavuutta kansalaisten silmissä.

Kun populisti löytää kansan “pienimmän yhteisen nimittäjän”, ongelmakohdan, joka koskee käytännössä kaikkia, hän pureutuu siihen huolimatta siitä, onko ongelma aito, liioiteltu tai täysin keksitty. Ilman epärealistisia “Make America Great Again” -puheitaan Donald Trumpista ei olisi koskaan tullut presidentti, sillä hänen lähestymisensä politiikkaan oli jopa alkeellisemmalla tasolla kuin monen keskiluokkaisen amerikkalaisen: kaikkeen pitäisi saada lisää rahaa, mutta mistään ei saisi tinkiä.

Kenen agendaa ajetaan?

Mitä useampi populisti pääsee maansa parlamenttiin tai valtionpäämieheksi asti, sitä enemmän demokratian periaatteet säröytyvät. Ei ole niinkään tärkeää, onko tehtävään valittu henkilö oikeasti pätevä tai millään tasolla oppinut, kunhan hänellä on painavaa ja mielenkiintoista asiaa.

Poliitikkoja syytetään usein ympäripyöreydestä ja hitaista toimista, mutta se johtuu vain siitä, että ammattitaitoiset poliitikot oikeasti tietävät, miten edustuksellinen demokratia toimii – kun kumarrat yhteen suuntaan, pyllistät toiseen. Joka suuntaan ei voi jaella lupauksia, sillä jokainen budjetoitu euro on muilta tahoilta pois.

Epäpätevät poliitikot ovat vaaraksi kansakunnalle ja jopa naapurivaltioille, sillä koskaan ei voi tietää heidän oikeita tarkoitusperiään. Tai jos voi, he saattavat ajaa agendaansa häpeilemättä eteenpäin vastusteluista huolimatta. Pääministeri Juha Sipilä lienee erinomainen yritysjohtaja, mutta sote-farssi antoi takuulla hänelle kirpaisevan muistutuksen, että politiikka ei toimi samoin pelisäännöin kuin pörssifirmat.