Potkupalloa ja politiikkaa

Jalkapallo – tuo maailman seuratuin ja suurin laji, joka yhdistää kokonaisia kansakuntia ja herättää suuria tunteita. Lajissa pyörii suuria rahasummia, eikä lieveilmiöiltä voida välttyä – viimeaikaisimpina surullisina esimerkkeinä mainittakoot Qatarin MM-kisojen rakennusvaiheen ihmisoikeusrikkomukset ja kuolemantapaukset. Rahanpesu ja vedonlyöntivilpit ovat myös harmittavan yleisiä juuri jalkapallossa, vaikka muissakin lajeissa tätä toki tapahtuu.

Kun pelkästään yhden pääsarjajoukkueen vuosibudjetti voi hyvinkin pyöriä sadoissa miljoonissa euroissa, on selvää, että toiminnan rahoittajilla on erityisen suuri merkitys joukkueen menestyksessä, ja tästä syystä myös paljon sananvaltaa seuran asioihin. Sanotaan, että urheilubisnes ja politiikka kuuluvat erottamattomasti yhteen, mutta tämä on täysi vale; juuri politikointi ja kabinettisuhmuroinnit ovat laittomuuksiin ryhtymisten suurimmat syyt.

Urheilu urheiluna, bisnes bisneksenä

Urheiluseuran johtaminen on taitolaji. Seuran tulee pystyä toimimaan vakavaraisesti vuodesta toiseen sarjataulukon sijoituksesta huolimatta, ja samalla ylimpien toimihenkilöiden tulee mahdollistaa omilla päätöksillään ja rahankäytöllään optimaaliset työolot valmentajille ja pelaajille.

Ihanteellinen jalkapallo-organisaatio toimii siten, että joukkuetta johtaa päävalmentaja, joka on ensi kädessä vastuussa joukkueen pelillisestä menestyksestä. Hänen esimiehenään toimii urheilujohtaja (tai manageri), joka rakentaa ja koordinoi joukkuetta päävalmentajan kanssa ylempien tahojen määrittämien reunaehtojen sisällä. Urheilujohtaja vastaa siis joukkueen vastuullisesta resurssienhallinnasta, kun taas hän vastaa seuran toimitusjohtajille, joka puolestaan vastaa joukkueen omistajille.

Toimitusjohtaja on se, jonka tulee keskittyä ainoastaan liiketoimintaan. Urheilujohtaja sijoittuu kaaviokuvassa siis toimarin ja päävalmentajan välimaastoon, mutta toimitusjohtaja itse ei saisi puuttua pelillisiin ratkaisuihin lainkaan. Tällainen kolmen tason johtamiskaavio mahdollistaa tasaisen vastuun jakautumisen ja selkeät roolinjaot – ja estää (tai ainakin hidastaa) taloudellisten päätösten suoran vaikutuksen pelikentän tapahtumiin.

Missä on rahaa, siellä on myös politiikkaa

Jos käsitteet urheilu ja politiikka eivät ole edes kaukaisia serkuksia keskenään, politiikka ja raha puolestaan kulkevat tiiviisti käsi kädessä. Tämän vuoksi on ehdottoman tärkeää, että talouspuolesta vastaavilla henkilöillä ei ole suoraa vaikutusvaltaa päävalmentajaan ja pelaajiin. Samassa puussa voi tietysti olla monta mätää omenaa ja esimerkiksi sopupelisuunnitemat voivat kulkeutua vaikka jokaisen kolmen päättäjätahon kautta pelaajille.

Kun politiikka sotketaan huippu-urheiluun, helpon rahan houkutus käy usein liian suureksi. FIFAn entinen puheenjohtaja Sepp Blatter joutui muutamia vuosia sitten myrskyn silmään, kun kävi ilmi, että arvokisapaikkojen valintaan liittyi suuren luokan korruptiota hänen vahtivuorollaan. Jalkapallon MM-kisojen kaltaiset jättimäiset mediatapahtumat ovat monelle kehittyvälle ja huonomaineiselle maalle potentiaalinen näyteikkuna oman kilpensä kiillottamiseen, joten lahjuksien taustalla on, yllätys yllätys, puhtaasti poliittinen agenda.

Kaukana alkuperäisestä urheiluhengestä

Korruptiot, skandaalit ja politikointi ovat silti valitettavasti pesiytynyt jalkapalloon ja se on iso ongelma. Unohdetaanpa hetkeksi suorat vaikutukset, kuten rahanpesu, lahjukset, hyväveliverkostot ja ihmisoikeusrikkomukset. Tällä hetkellä maailmanluokan jalkapallo on ajautunut kauaksi urheilun perimmäisestä ajatuksesta – ideologiasta, jossa pelikentällä tilaa on vain pelaajille ja pallolle, ei aatteille, puoluekannoille tai taka-ajatuksille.

Tarina ensimmäisen maailmansodan aselevon aikaisesta jalkapallo-ottelusta on ikoninen esimerkki siitä, kuinka urheilu tuo ihmisiä yhteen ihonväristä ja kansallisuudesta huolimatta, mutta tästä jalosta aatteesta ollaan eksytty kauaksi. Raha ratkaisee, eikä muulla ole väliä. On hyvin todennäköistä, että ilman aktiivisia faniryhmiä ja syvälle kansakuntiin juurtuneita urheiluperinteitä useampikin huipputason jalkapallojoukkue oltaisiin jo siirretty Lähi-idän öljymaihin – eli maihin joista useat seurat rahoituksensa saavat.

Kaikesta huolimatta on kuitenkin positiivista, että vaalimainoksilla ei ole tilaa jalkapallokenttien reunoilla. Politiikka siis halutaan pitää näennäisesti erossa urheilusta, vaikka tosiasiassa kulisseissa kuhisee koko ajan.

Voiko kurssia vielä muuttaa?

Ideaalitilanne olisi, jos jalkapallo olisi puhdasta ja rehtiä urheilua koko organisaation tasolla huoltajasta manageriin ja pelaajasta osakkeenomistajaan. Markkinavoimien ja kansainvälisen bisneksen merkitys huippu-urheiluun on kuitenkin niin valtava, että mikäli haluaisimme palata rehellisen ja tasa-arvoisen kisailun aikakaudelle, se tietäisi käytännössä ammattilaissarjojen loppumista.

Nimittäin juuri alasarjatasoilta voi löytää urheilun iloa puhtaimmillaan, kun rahasummat ovat olemattomat.